Kävin Porin torilla ostamassa havupallon. Myyjällä oli myyntipaikka lähes tyhjän torin laidassa. Oli joulukuinen hämärä päivä ja pitkin toria kävi sateinen ja kylmä viima. Myyjä oli ripustanut havupallot kauniiseen riviin roikkumaan. Hän sanoi kuitenkin, että vain kaksi palloa on nyt myytävänä. Joku mies, kaksi päivää aiemmin, oli poikennut torille varannut viisi palloa ja luvannut tulla ne noutamaan seuraavana päivänä. Ei ollut miestä vieläkään näkynyt, mutta palloja rouva vaali miestä ajatellen. Kaiken varalta.
Kysyin oliko rouva tehnyt pallot itse.

– Itsehän minä, mutta oli vähällä jäädä kesken, kun käteni niin kipeytyivät, kertoi rouva käsineensä riisuen. Rautalanka ja kuusen oksat ovat tosi kovia työstää. Laitoin välillä lämpimään veteen ja sivelin kipugeeliä. Aamulla pystyin taas jatkamaan, hän selitti silmät ilosta kirkastuen.

Kädet olivat koppuraiset, iho rikkoutunut ja sinertynyt, ehkä työstä, ehkä kylmästä. Hän opasti, että palloa tulee kuljettaa varoen, vaikkakin havut ovat kyllä tuoreet, mutta kaiken varalta. Kerroin vieväni havupallon kädessäni kantaen auton takakonttiin. Rouva kertoi, että hänellä on ollut vähän vaikeuksia kuljettaa palloja linja-autossa torille, varsinkin niitä viittä varattua, edestakaisin.
Ostin häneltä pallon ja ripustin sen kotiini ulko-oven viereen roikkumaan. Aina kun lähden tai tulen kotiin, huomaan lähettäväni tälle uutteralle rouvalle lämpimiä ajatuksia.

Ajellessani kotiin ajattelin, miten työ voi joskus jättää monenlaisia jälkiä. Joskus niitä ei voi peittää, joskus voi yrittää. Työ voi kuitenkin olla niin palkitsevaa, että naarmut unohtuvat ja paranevat.
Syksyn kuluessa minulla on ollut eriomainen mahdollisuus työnohjauksissa tai eri valmennuksissa seurata ja jakaa, miten työ meihin ihmisiin vaikuttaa. Olen huomannut, että naarmut paranevat sitä paremmin, silloin, kun työllä on selkeä tarkoitus ja ihminen itse kokee tekevänsä tärkeää ja arvostettua työtä. Erityisesti minua on puhutellut ihmisten vastuullisuus ja halu onnistua työssään. Monet ovat joutuneet tekemään töitä yli ja ohi sen, mitä kohtuudella kukaan voisi vaatia, kaiken varalta. Varsinkin kuluneena syksynä, kun muutokset ja uudistukset vyöryvät voimallisesti yli alasta riippumatta.

Vielä jään miettimään, olisiko välttämättömät uudistukset mahdollista toteuttaa vielä paremmin ihmisiä ja heidän vastuullisuuttaan huomioiden? Mahdetaanko nyt huomioida kyllin hyvin se, MITEN uudistukset viedään läpi?
Lämpimästi ajattelen myös Teitä kaikkia, joiden työskentelyä olen voinut tukea ja kannustaa – ihaillen ja arvostaen, levollista joulun aikaa toivottaen.